Sudenpentujen ja seikkailijoiden bileitä vietetään yhteisohjelmamontussa. Luvassa on kovaa musiikkia, vilkkuvia valoja ja yhteistä leiritunnelmaa. Myös perhepartiolaiset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Lapset saapuvat bileisiin ja poistuvat niistä aina johtajan johdolla. Bileissä ei tarvitse olla koko tapahtuman ajan, mutta lapsi ei saa lähteä montusta yksin. Ryhmällä tulee olla vähintään yksi johtaja jokaista kymmentä lasta kohden. Mukaan kannattaa varata myös ylimääräinen johtaja siltä varalta, että joku lapsista haluaa lähteä kesken tapahtuman.
Musiikki soi bileissä kovalla, joten omat kuulosuojaimet kannattaa ottaa mukaan. Mikäli kuulosuojaimet unohtuvat tai niitä ei ole, niitä voi pyytää turvallisuuden henkilöstöltä. Lavalla käytetään myös vilkkuvia valoja, mikä on hyvä huomioida etukäteen.
Bileisiin kuljetaan samaa reittiä kuin avajaisiin. Järjestyksenvalvojat ovat reitin varrella neuvomassa kulkua. Kaikki osallistujat, myös perhepartiolaiset, kulkevat monttuun yläkautta.
Nähdään tanssilattialla!
Kuva: Joonas Brinck / Pääkaupunkiseudun Partiolaiset
